keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Meksikoon - Tulum, mayakaupungin rauniot



Meksikoon!
 - Tulum, mayakaupungin rauniot

Jeeppi vuokrattu! Aamukahvi juotu ja aamupala syöty.
Menoksi, kohti mayakaupungin raunioita.
Hyvä musiikki lähtee soimaan Jeepissä, hymyilyttää.
 Ei muuten voi olla huono päivä tulossa.




"Traveling - it leaves you speechless, then turns you into a storyteller."
-Ibn Battuta


Tulum, mayakaupungin rauniot ovat 130 kilometriä ja 700 vuotta Cancunista. Näiden kahden kaupungin eroja voidaan kuitenkin mitata muutenkin kuin vain ajalla ja etäisyydellä. Cancunissa on paljon isoja hotelleja (mitä ei vielä ennen vuotta 1974 ollut). Tulum taas on rakennettu 1100 -luvulla (Mayan post-classic period).
Pienellä tiedolla ja mielikuvituksella raunioista tulee iso palapeli, joka odottaa palapelin kokoamista. Jokaisella Maya kaupungilla on erityinen tarkoituksensa ja Tulum ei ollut poikkeus. Tulum oli  satamakaupunki (trading mostly in turquoise and jade). Sen lisäksi, että Tulum on ainoa mayojen rannikolle rakentama kaupunki, oli Tulum myös yksi harvoista, joka oli suojattu muurilla.

Suomennettu lähteestä: http://www.tulumruins.net/




Kalkkikivestä rakennettu 784 metrinen muuri ympäröi  paikan, muuri on seitsemän metriä paksu ja muurin korkeus vaihtelee kolmen ja viiden metrin välillä. Ei epäilystäkään, etteikö tämä linnoitus auttanut satamakaupungin säilymisessä.

On useita teorioita siihen miksi muuri ympäröi Tulumia. Yhden mukaan 600 hengen Maya väestö asui sisällä ja suojeli maahanhyökkääjiltä. Toinen teoria ehdottaa, että vain papit ja aatelisto asuivat muurien sisäpuolella.

Suomennettu lähteestä: http://www.tulumruins.net/



Sisälle Mayojen rauniokaupunkiin pääsee muurin läpi viidestä eri oviaukosta, ja muurin sisäpuolelta aukeaa iso vihreä kenttä, jossa on pieniä kukkoloita ja kukkuloilla palmuja.  Kukkuloilla ja kukkuloiden vierellä siellä täällä on mustia ja harmaita kivirakennuksien rauniota. Täällä vierailijat huomaavat, että se mikä Tulumista on jäljellä voi inspiroida mielikuvitusta... Satama oli joskus linkki ulkomaailmaan, mutta mitä ihmettä tapahtui, mihin katosivat Mayat? Se on kysymys jonka kanssa historoitsijat ja argeologit painivat edelleen, joten älä ole ihmeissäsi, jos et saa suoraa vastausta asiaan.

Suomennettu lähteestä: www.tulumruins.net









Linna on Tulumin mayaraunioiden näyttävin rakennus. Todennäköisesti tämä on ollut myös mayojen tärkein rakennus. Linna sijaitsee 12 metrin korkeudessa kalkkikivisellä rantakalliolla Karibian rannikko näkymänä.

Suomennettu lähteestä: http://www.tulumruins.net

















 Namaste!







"Travel is the only thing you buy that makes you richer."
-Anonymous

Aiemmat Meksiko blogini:
Reissupalaveria Meksikoon [] Matkalla Meksikoon [] Buenos diaz Tulum [] Playa del Carmen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti