keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Reppu selässä! Helsinki - Lontoo - Kuala Lumpur


Reppu selässä! Helsinki- Lontoo - Kuala Lumpur

Suunnitelmia on joka reissulle, niiden pohjalta lähdetään liikkeelle kohti jotain uutta, kiehtovaa ja tuntematonta. Tällä kertaa päämääränä oli Kambodza, joka on yli 14 miljoonan asukkaan valtio Kaakkois-Aasiassa. Sinne päästäksemme lennettiin ensin Helsingistä Lontooseen ja Lontoosta Kuala Lumpuriin. Rinkka painoi lähtiessä 7kg.

Kuala Lumpuriin matka pysähtyi ensiksi kuitenkin muutamaksi päiväksi. Kuala Lumpur on Malesian suurin kaupunki ja Malesian liittovaltion pääkaupunki. Kaupungin väkiluku on n. 1,9 miljoonaa ja esikaupunkeineen 7,2 miljoonaa. Suurin osa Kuala Lumpurin asukkaista on malaijeja ja kiinalaisia, mutta kaupungissa asuu myös runsaasti intialaisia.








Ensimmäistä matkapäiväkirjaa tai reissukirjaa olen kirjoittanut Interrailistä, vuodelta 2010.
Sen jälkeen reissuja ja seikkailuja maailmalla on ollut muutama, matkapäiväkirja avaa muistamaan tunnelmia ja tilanteita.





Keskiviikko 16.12.2015

Lento Helsinki-Vantaalta lähti aamu 8 Finnairilla Lontooseen, Heathrow:n kentälle. Lontoosta matka jatkui tunnin vaihdon jälkeen, Malesian Airlinessilla kohti Kuala Lumpuria, Malesiaa.



 
Torstai 17.12.2016

Aamulla klo 8 (paikallista aikaa) oltiin perillä Klian terminaalissa,
Kuala Lumpurissa, Malesiassa.
Kentällä käyttöön Malesian Ringgit (n. 10 Ringgit = 2,5$) ja
Malesialaisen puhelinliittymän avaus.
Liittymällä varattiin Guesthouse ja taxilla kohti Guesthousea.
(Tässä vaiheessa Jet Lag ja väsymys painoi.)


Ilma oli kostea ja tuoksui niin erilaiselta kuin missään muualla aiemmin,
mutta kuitenkin tuoksussa oli jotain tuttua.




To be continued...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti